lääkäri näyttää tabletista asiakkaalle tietoja

Työterveyshuolto

 

Mitä työterveyshuolto on?

Työterveyshuollon järjestämistä ohjaa työterveyshuoltolaki (1383/2001) sekä siihen liittyvä työturvallisuuslaki (738/2002). Lainsäädännön mukaan työnantajan on järjestettävä työterveyshuolto kaikille työntekijöilleen, jos yrityksessä on edes yksi työsuhteessa oleva työntekijä.

Lakiasääteinen työterveyshuolto on ennaltaehkäisevää toimintaa, jonka tavoitteena on ehkäistä työstä aiheutuvia terveysriskejä ja tukea työntekijöiden työkykyä. Halutessaan työnantaja voi laajentaa palvelua kattamaan myös sairaanhoidon, jolloin työterveyshuolto pystyy kokonaisvaltaisemmin seuraamaan ja tukemaan henkilöstön työ- ja toimintakykyä.

Työterveyshuolto toimii työn ja terveyden asiantuntijana ja tekee tiivistä yhteistyötä työpaikan kanssa. Tavoitteena on edistää terveellisiä ja turvallisia työolosuhteita sekä ylläpitää työntekijöiden työkykyä koko työuran ajan.

Palvelu tuotetaan moniammatillisena tiimityönä. Työterveyshuollossa keskeisiä asiantuntijoita ovat työterveyslääkäri, työterveyshoitaja, työfysioterapeutti ja työterveyspsykologi, jotka tukevat sekä työnantajaa että työntekijöitä työkykyyn, ergonomiaan, jaksamiseen ja työyhteisön toimivuuteen liittyvissä asioissa.

Työterveyshuolto tarjoaa neuvontaa ja tukea muun muassa työkyvyn ylläpitämisessä, varhaisessa tuessa, työhön paluun suunnittelussa sekä työolosuhteiden kehittämisessä. Toiminta suunnitellaan aina yhteistyössä työpaikan kanssa yrityksen tarpeet huomioiden.

Kela tukee työnantajia työterveyshuollon järjestämisessä. Ennaltaehkäisevistä työterveyshuollon palveluista Kelan korvaus on noin 60 % kelan määrittämän enimmäismäärän mukaan. Jos ennaltaehkäisevän työn kustannusten mää-rä jää tämän alle, voidaan loppuosa käyttää sairaanhoitopalveluiden korvaamiseen, tällöin Kelan korvausprosentti on 40 %. Lisätietoa Kelan sivuilta.

Ota yhteyttä

työterveyshuolto
cropped tyohyvinvointi scaled 1

Työhyvinvointi – hyvinvoiva henkilöstö on yrityksi vahvuus

Työhyvinvointi syntyy monen tekijän summana. Siihen vaikuttavat esimerkiksi työn mielekkyys, selkeät tavoitteet, turvallinen työympäristö, toimiva työyhteisö sekä hyvä johtaminen. Kun työhyvinvointi on kunnossa, työntekijät jaksavat paremmin, ovat motivoituneempia ja työ sujuu tehokkaammin.

Työterveyshuolto toimii yrityksesi kumppanina työhyvinvoinnin kehittämisessä. Autamme tunnistamaan työn kuormitustekijöitä, ennaltaehkäisemään ongelmia ja vahvistamaan henkilöstön jaksamista sekä työyhteisön toimivuutta. Lakisääteiseen työterveyshuoltoon kuuluu myös työpaikan psykososiaalisen kuormituksen arviointi, ja sen lisäksi tarjoamme monipuolisia palveluja työhyvinvoinnin tueksi.

Suunnittelemme työhyvinvointipalvelut aina yhdessä yrityksesi kanssa, juuri teidän tarpeisiinne sopivaksi kokonaisuudeksi.

Esimerkkejä palveluistamme

  • Asiantuntijaluennot työpaikan tarpeiden mukaan
  • Työhyvinvointiselvitykset ja konsultointi
  • Työyhteisön hyvinvointi- ja vuorovaikutusvalmennukset
  • Työilmapiirin kehittäminen
  • Muutostilanteiden tuki ja koulutukset
  • Kognitiivinen ergonomia ja tietotyön sujuvuus
  • Stressinhallinta- ja voimavararyhmät
  • Psykososiaalisen kuormituksen hallinnan valmennukset
  • Fyysisen toimintakyvyn mittaukset (esim. UKK-kävelytesti, liikkuvuus ja lihasten toimintakyky)
  • Liikunnalliset ohjelmat tyky- ja virkistyspäiviin

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä omaan työterveyshoitajaasi tai lähetä viesti sopimusyhteyshenkilöllemme – suunnitellaan yhdessä yrityksellesi toimiva työhyvinvoinnin kokonaisuus.